tiistai 20. toukokuuta 2008

Maailma ei pysähtynyt...

...vaikka minun elämäni tuntuukin pysähtyneen. Aurinko nousee ja laskee, bussit kulkevat, kaupat ovat auki jne.
Viikko on kulunut esikoiseni poismenosta ja minä olen vielä jotenkin shokissa ja turta.
Järjen tasolla yritän tätä jotenkin ymmärtää ja koitan miettiä, että vaikka kuinka kyselisin MIKSI tai ajattelisin että olisi vaikka vain loukkaantunut -niin se on turhaa. En niihin koskaan tule vastausta saamaan. Mikään ei tuo poikaani takaisin. Ja jos jään kyselemään ja jossittelemaan en pääse itse eteenpäin. Tunnetasolla en uskalla ajatella, muistella, käsitellä tätä asiaa. Pelkään sitä tunteiden voimakkuutta ja kuinka kipeää ne tekevät. Itku ei ole kunnolla tullut... Eihän minun siitä pitäisi huolta kantaa, tiedän sen tulevan, eikä sen loppumisesta ole tietoakaan. Minun rakkaan poikani oli aika mennä, se oli Korkeimman käsissä. Ja kuten eräs ystäväni sanoi: "Parhaat otetaan täältä aina ensin pois."


Olemme ex-miehen ja hänen avovaimonsa kanssa järjestäneet hautajaisia. Minulla on ollut äitini tukena kun mies ei ole töiltään ehtinyt. Hän kyllä pitää huolen että syön; tekee ruuan ja jopa paloittelee sen minulle.
TEIDÄN KAIKKIEN lohduttavista ja kauniista sanoista ja rukouksista on ollut minulle apua! On ihmisiä -täysin tuntemattomia, jotka ottavat osaa ja myötäelävät suuressa surussamme. Miten koskaan voin teitä kyllin kiittää... Jokaikiselle teistä, yhdessä ja erikseen lähetän kauniin ja lämpimän kiitoksen, -tuntekaa se sydämissänne.


Kuopuksemme on saanut ammattiapua ja esikoisen tyttöystävä sekä muutama hyvä kaveri ovat hakeneet häntä mukaansa, on viettänyt heidän luonaan öitäänkin. Myös minua nämä nuoret omalla tavallaan "kannattelevat". On ihanaa nähdä kuinka kuopus nauttii heidän seurastaan.

Minä itse kävin tänään lääkärillä. Työterveyslääkäri joka on minua auttanut hoidon alkuun silloin masennusteni aikana. Ei vain ollut helppoa hänelle puhua kun näin kuinka häntä itketti ja pyyhki silmiään... Hän oli laittanut lähetteen akuutti-psykiatrian poliklinikalle, ja kun sieltä ei mitään ollut kuulunut, niin lääkärini soitti sinne ja selvisi, että lähete oli unohtunut kiireessä... Ikävää, mutta inhimillistä.
Ihan voimaton en ole ollut; tein pienen "reklamaation" sairaalamme päivystyksen ylihoitajalle ja kerroin miten olimme kokeneet sen kriisiavun silloin onnettomuus yönä ja seuraavana päivänä -se ei ollut sitä mitä oli sanottu... Ja kerroin myös ettei tieto sairaalassa ollut kulkenut eteenpäin; onnettomuusyönä kerroin hoitajille, että keskiviikkoaamuna minulla olisi olkapää leikkaus, ja pyysin ilmoittamaan tilanteen ja etten ole tulossa. Keskiviikko aam
una minulle kuitenkin soitettiin, että odotamme sinua leikkaukseen...
Ihan turhaahan tuo itseni kannalta oli, eihän mikään muuta meidän tilannettamme. Mutta pyysin heitä tarkistamaan toimintaohjeet sellaisiksi, että kaikki ne tietävät ja niitä noudattavat. En toivo kenenkään tuossa tilanteessa olevan omaisen joutuvan kokemaan samaa.

Tänään veimme hautaustoimistoon poikamme vaatteet -haluamme että hänet puetaan omiin vaatteisiin joissa hän viihtyi. Meille kerrottiin, että oma tyyny ja peitto on myös mahdollista tuoda. Sen minä tein. Sinä päivänä kun poikani illalla lähti tyttöystäväänsä viemään olin vaihtanut puhtaat lakanat hänelle. "Hyvää yötä" hän sanoi ja halasi.... Lähti -ja nukkui ikiuneen eikä omaan sänkyyn ja oman peiton alle saanut enää palata. Mukaan arkku
un menee myös lapsuuden rakas nalle sekä pikkuveljen tyttöystävänsä kanssa veljelleen syntymäpäivänä antama pieni sydänkortti, -se oli pikkuveljen toive.

Vielä alku sanoihin palatakseni, maailma siis menee eteenpäin ja minä sen mukana. Hetki kerrallaan. Aamuisin on todella raskasta herätä siihen todellisuuten ettei rakasta esikoistani enää ole. Illan tullen ahdistus lisääntyy, -ei ole poikani kiertämässä käsiään ympärilleni ja sanomassa hyvää yötä. Hän oli pitkä ja harteikas, isomies -äidin pikkupoika- ja tunsin "hukkuvani" hänen halaukseensa (vaikken itsekkään mikään pieni ole). Me aina poikien kanssa halasimme kun sanoimme hyvää yötä, ja minä painoin suukon otsalle tai hiuksiin...
Nyt voin tehdä sen enää toiselle...






20 kommenttia:

  1. Osanottoni suureen suruunne. *halauksia*

    VastaaPoista
  2. Ensimmäistä kertaa blogiisi eksyin. En voi kuin itkeä ja toivoa teille kaikille paljon voimia tulevaille päiville, viikoille ja kuukausille. Olen todella pahoillani puolestanne.

    VastaaPoista
  3. Titti, aika tuntuu varmasti valtavan pitkältä nyt, pysähtyneeltä - anna maailman mennä, ei se jätä vaikka sinulla onkin pysähdyksen aika.

    Laitan tähän osoitteen blogiin, jossa on vuosi sitten saman kokeneen äidin pohditoja - sitten kun tuntuu siltä, että kaipaat jakaa ajatuksia samaa kokeneen kanssa...http://neliveto.vuodatus.net/

    VastaaPoista
  4. Voi Titti. Enkeleitä teille.
    Kyyneleet vierivät poskelleni lukiessani sinun blogia.
    Halauksia sinulle.

    VastaaPoista
  5. voimia, voimia, voimia, voimia, muuta en osaa teille toivoa!

    Lämmin halaus Katilta

    VastaaPoista
  6. Toivon sydämestäni teille paljon enkeleitä ja voimaa jaksaa tämän käsittämättömän asian kanssa. Kyyneleet valuvat poskillani lukiessani kirjoittamaasi tekstiä. Halaus ja osanottoni.

    VastaaPoista
  7. Ensi järkytykseltäni pystyn tuskin mitään sanomaan, saati näkemään kyynelten täyttäessäni silmäni.
    Siskoni poika on myös poissa ja toisen pojan nimi on Toni, olen hänen kummitätinsä.
    Siskoni aina sanoo, suurinta on suru mikä voi kohdata, kun oma lapsi menee
    pois...yhdessä me kestämme päivä kerrallaan. Syvä osaanottoni, en enää tiedä mitä sanoisin...olen kuitenkin
    lähelläsi, aivan hiljaa.

    VastaaPoista
  8. Kirjoitat ja sanoitat suruasi kauniisti. Ihana ajatus viedä pojalle arkkuun oma peitto ja tyyny, sekä muita tärkeitä asioita. Itken...

    Sinulla on paljon rakkaita asioita muistona sydämessäsi pojastasi. Halaus ja hyvän yön toivotus on varmaan yksi konkreettisimmista ja tärkeimmistä. Olet saanut sanoa hänelle tärkeät sanat ennen maan päällistä eroa. Ja olet myös saanut häneltä samat hyvästit. Rakkaudella ja tunteella annetut. Koskettavaa.

    VastaaPoista
  9. Lämmin osaanottoni suureen suruunne.
    Lukiessa blogiasi, kyyneleet virtaavat pitkin poskiani. Olen pahoillani menetyksenne johdosta

    VastaaPoista
  10. Voi Titti, olet ollut aamusta iltaan joka päivä mielessäni. Nuoren ihmisen pois meno tuntuu niin käsittämättömältä.

    Enkeleitä kanssasi kulkemaan tämän vaikean tien.
    Halauksin!

    VastaaPoista
  11. Titti hyvä, olen ollut todella järkyttynyt. Olen niin pahoillani puolestasi :-( Kirjoitin jo jotain viime kerralla, mitä nyt sain aikaiseksi. En edelleenkään ole hyvä sanomaan mitään. Olen vain hiljaa ja tuijotan konetta.

    Äitini työkaveri menetti poikansa samanlaisella tavalla muutama vuosi sitten. En ollut vielä sillon itse äiti. En ymmärtänyt asiaa vielä silloin täysin. Nyt ymmärrän sen ehkä liiankin hyvin. Äidillä on rakkautta lapsiaan kohtaan niin äärimmäisen paljon, että se joskus ihan satuttaa. Mutta se, että rakkaudenkohde on poissa, se on jotain niin syvältä riipaisevaa ja täysin epäinhimillistä.

    Nuo hautajaisjärjestelyt ovat varmasti äärimmäisen rankat. Tuo peitto ja tyyny olivat jotenkin surussa niin inhimilliset ja minustakin aivan ihana asia tehdä. Olet mielessä ja toivon vain sinulle ja perheellesi suunnattomasti jaksamista tämän tuskan keskellä.

    *Hannis*

    VastaaPoista
  12. Voi miten kauniisti osaatkaan kirjoittaa näistä raskaista päivistä. On hienoa, että poikasi saa viimeiselle matkalleen omat vaatteet ja oman vuoteen.
    Nyt ei voi kirjoittaa enempää, kun olen töissä ja minua vain itkettää.
    Voimia teille edelleen! t. Sari
    ps. Hyvä, että reklamoit sairaalaa, oman isäni kuollessa en jaksanut sitä tehdä, vaikka tarvetta olisi ollut.

    VastaaPoista
  13. Ei tarvitse kiittää, siksi me ihmiset olemme täällä, että me tuetaan toisiamme. Olimme sitten läheisiä tai emme. Olen sinun ja perheesi kanssa ja rukoilen teidän puolestanne. *Halauksia*

    VastaaPoista
  14. Tulin taas katsomaan, miten jaksat. Ihmeellistä on, että saat voimaa jokaiseen päivään tehdäksesi matkaa askelen verran. Täällä vain kyynelet vuotavat - niin kauniisti kerrot pojastasi - ja surunne koskettaa. Tiedätköhän nämä lapsensa menettäneen äidin kotisivut - http://kaarinalle.googlepages.com/tiinaleena - sieltä voisit löytää lohdun sanoja. Kun sen aika on. Jumala, ole lähellä Tittiä ja muita surevia!

    VastaaPoista
  15. Kauniisti osaat kirjoittaa, itken ja luen voi kumpa voisin halata sinua. Palaan blogiisi yhä uudelleen olet mielessäni ja rukouksissa.
    Voimia ja jaksamista!

    VastaaPoista
  16. Titti, Siunausta Sinulle!
    Ja kiitos, että olet jaksanut kirjoittaa tänne.
    Et edes arvaa, miten moni mieli on hiljentynyt ja miten monet kädet ovat liittyneet yhteiseen rukouksen.
    Olet mielessäni joka päivä!!

    VastaaPoista
  17. Jumalan siunausta ja enkelinsiipien suojaa sinulle ja läheisillesi, Titti!
    Lämmin halaus Jaanalta

    VastaaPoista
  18. voi titti. suuri ja lämmin osanottoni suurimpaan suruun mitä saattaa kuvitella.olet ajatuksissani. voimia ja halaus.

    VastaaPoista
  19. Kyynelet vierivät pitkin poskiani. Tulin katsomaan miten voitte.
    En osaa kirjoittaa nyt mitään järkevää...monta kertaa olen tekstin jo pyyhkinyt pois. Olette rukouksissani ja ajatuksissani! Toivon enkeleitä kantamaan teitä arjessa!

    Lämmöllä,

    Linda

    VastaaPoista
  20. Kyyneleet tulivat silmiini, kun luin kirjoitustasi. Voimia ja jaksamista en osaa muuta sanoa. joku jo aikaisemmin suositteli tuota http://kaarinalle.googlepages.com/tiinaleena
    Voin sanoa, että nuo sivut ovat koskettavat. Tiinaleena oli serkkuni ja tavallaa vasta nyt, kun olen vanhempi, olen oppinut suremaan Tinttiä. Olin tuolloin -96 4 ja puoli vuotias ja muistan hautajaisista vain sen kovin pienen arkun. Nyt olen Kaarinan tekemien muistosivujen kautta oppinut tuntemaan serkkuni. Halauksia <3

    VastaaPoista

Iloitsen kommenteista!♥
Muistathan kuitenkin muotoilla sanasi niin ettet loukkaa ketään ja että olet valmis seisomaan sanojesi takana ihan omalla nimelläsikin.
Blogini on julkinen, mutta kirjoitan tänne OMIA näkemyksiäni ja ajatuksiani.
Jos tuntuu että haluat tuoda oman -eriävän- mielipiteesi julki, niin voit laittaa minulle sähköpostia. Näin vältymme turhilta reposteluilta kommentti boxissa!♥