sunnuntai 7. syyskuuta 2008

Kirppari ostoksia...

Tänään aamupäivällä kävimme miehen kanssa kävelyllä ja tuossa lähellämme olevalla sunnuntai kirppiksellä.
Löysin tällaisen ihastuttavan pienen rasian (jotakin rautaa, melko painava pieneen kokoonsa nähden), jonka sisus on punaista samettia. Kannen sarana oli rikki, mutta se ei minua haittaa, tuo kun tuli vain pieneksi sisustusesineeksi. Lasikupu on aiempi ostos antiikkiliikkeestä.


Tällaisen kauniin lyhdyn löysin myös. Kaunis kuviointi laseissa, taitaa jäädä sisäkäyttöön.


Seuraavat löydöt ovat eiliseltä kävely reissultamme jolloin kävimme itsepalvelu kirppiksellä.
Olen jo pitkään haaveillut löytäväni balettitossut joita voisin käyttää kodin sisustuksessa.
Kerran tällä samalla kirpparilla näinkin yhdet, mutta 25€ hinta oli minusta turhan paljon vanhoista tossuista jotka tulisivat vain koriste käyttöön. Eilen huomasin niiden hinnan pudonneen 20€. Minäpä löysin kahdet ja vielä suloisen pienet balettitossut, 1€ pari!!

6 kommenttia:

  1. Jo vain kannatti odotella edullisempia tossuja :)
    Sieviä ovat!

    - jaana

    VastaaPoista
  2. Kauniita esineitä...
    Täällä myös tyttäreni balettitossut esillä, silloin aikanaan kun hän balettia harrasti, niin kauniita ne ovat ja muistot jää...
    tuo viimeinen kuva on varsinkin suloinen...
    Kiitos Titti ihanista kauniista kuvistasi ovat mieleeni.

    VastaaPoista
  3. Jaana: Kiitos kommentistasi! Joskus käy tuuri, -kun on saita eikä osta ensimmäistä ihanuutta jonka näkee, -joskus taas jää harmittamaan, ettei ottanut sitä "ihanaa juttua" jonka on nähnyt, -sen on ostanut joku toinen...

    Sirkka: Sinulle myös kaunis kiitos kommentistasi. =)
    Ihanaa kun Sinä -jonka koti ja kuvat ovat kuin suoraan sisustuslehdestä, kehut minun kuviani... *punastuu*

    VastaaPoista
  4. Kauniita kirpparilöytöjä olet taas tehnyt :) Ja nuo balettitossut ovat niin hellyttävät!

    Tiistaihalaukset

    VastaaPoista
  5. Hienoja löytöjä ja kauniita juttuja olet jo pihaan laittanut..

    VastaaPoista
  6. Merja: Mukava kun piipahdit ja kehuit löytöjäni...
    Lämpimästi otan vastaa halaukset! =)

    Sarppa: Kiitos kaunis myös sinulle kommentistasi!

    VastaaPoista

Iloitsen kommenteista!♥
Muistathan kuitenkin muotoilla sanasi niin ettet loukkaa ketään ja että olet valmis seisomaan sanojesi takana ihan omalla nimelläsikin.
Blogini on julkinen, mutta kirjoitan tänne OMIA näkemyksiäni ja ajatuksiani.
Jos tuntuu että haluat tuoda oman -eriävän- mielipiteesi julki, niin voit laittaa minulle sähköpostia. Näin vältymme turhilta reposteluilta kommentti boxissa!♥